keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Hei sinulle joka eksyit Funfaarin sivuille!

Funfaari on tällä hetkellä pöytälaatikossa. Tapahtumia järjestetään silloin tällöin, mutta ei enää päätoimisesti. Mainostoimisto Idea Illuusia vie ajan melko kokonaisvaltaisesti ja siksi Funfaari on jäänyt taka-alalle.

Mutta kiitos sinulle kiinnostuksestasi tapahtumatuotanto Funfaaria kohtaan! Eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan... Tällä hetkellä toivotan kuitenkin oikein mukavaa kevään odotusta ja kaikkea hyvää Sinulle hyvä blogin lukija.

Terveisin Merja

maanantai 18. toukokuuta 2009

Oi ihana toukokuu!

Varma kevään merkki on jo perinteinen ( jo toista kertaa ;-) alkanut kesämusikanttien värväys. Koulujen ilmoitustauluille ilmestyy tällä viikolla hakuohjeet niille nuorille, jotka haluavat hakea kesätyötä Härkätorin puiston kesämuusikkona.

Viime vuonna neljä taitavaa nuorta (2 tyttöä ja 2 poikaa) ahkeroivat tiistaista lauantaihin säitä uhmaten kolme tuntia päivässä ja viihdyttivät ohikulkeviä kesäkaupunkilaisia soitannollaan. Saapa nähdä, miten käy tänä kesänä? Löytyykö innokkaita muusikonalkuja, joita kiinnostaisi tällainen erikoisempi kesätyö?

Toivotaan että löytyy! Härkätorin puiston kahvila alkaa vihdoin näyttää siltä, mille arkkitehti on sen tarkoittanutkin, ja asiakkaille löytyy pöytiä ja suojaa, kuin myös soittajille.

Joten toivonkin, että TE, hyvät kaupunkilaiset, pysähdytte hetkeksi kesän kutsulle ja avaatte korvanne nuorten soitannolle. Antakaa arvo vuosien harjoittelulle ja nauttikaa osaamisesta!

- Merja -

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Pääsiäisterveiset!

Jaahans, tammikuussa näköjään viimeksi kirjoitettu tännekin... Ja Piplian tunnelmissa sekä Leidilataamon odotuksessa.

Niin, Lenita tuli, kävi ja voitti. Siis puolelleen kyynisimmätkin naisenergiasta ärsyyntyneet. Lenita on todellakin rautarouva, yhtäaikaa kova ja herkkä, ammattitaitoinen yleisön ottaja ja kauniisti ikävuotensa kantava leidi. Piste tapahtumamme iin päällä.

Latuuksilla kävi yli sata naista. He tutustuivat 22 näytteilleasettajan tarjoomaan, nauttivat Leidilounasta, porisivat ja kuplivat täyttäen Tiiranlinnan iloisella läsnäolollaan. Kiitos Teille kaikille, jotka teitte päivästämme onnistuneen.

Kiitokset myös yhteistyökumppaneille, puuhapussilahjoittajille sekä näytteilleasettajille. Ensi vuonna otamme takuulla uusiksi taas!

Tänä keväänä Funfaarilla ei ole tulossa esiintyjiä tai tapahtumia. Kesä painaa päälle, mutta syksyn suunnitelmat ovat käynnissä... kerron niistä kun sopparit on tehty ja asiat varmistuneet.

Oikein aurinkoista ja keväistä pääsiäistä. Nauttikaa olostanne ja elostanne. Niin mekin Heidin kanssa koitetaan :-)

- Merja -

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Kylli-tätiä ja Lenitaa...

Toissapäivänä Raahesalin täytti nauru. Voi että oli mukava istuksia Heidin kanssa takarivissä ja katsella miten yleisö seurasi Tom Lindholmin jokaista ilmettä ja elettä. Miehen ei tarvinnut sanoa sanaakaan, kun ihmiset tyrskähtelivät ja odottivat, että mitähän sieltä kohta tulla tupsahtaa. Ja tupsahtelihan sieltä, naista, miestä, Kylli-tätiä... Oli Piplia -kiertueen Raahen keikka. Mikko Kivinen, Esko Roine ja tämä ilmiömäinen "Piiparinen", Tom Lindholm.

Esityksessä käytiin ensin tunnissa läpi Vanha Testamentti, sitten väliajan jälkeen Uusi. Hengästyttävää verbaalista tykistystä, salamannopeita asuvaihdoksia, heittäytymistä ja ammattitaitoista viihdettä. Eittämättä yksi hauskimpia esityksiä mitä kuunaan olen nähnyt.

Mutta se on nyt ollutta ja mennyttä. Seuraavaksi valmistaudumme Rautarouva Lenita Airiston vierailuun. Hän tulee luennoimaan aiheesta "Saanko luvan? Eikun omin luvin." Tiiranlinna täyttyy naarasenergiasta, muodista, kauneudesta, hemmottelusta, hyvästä olosta. Tapahtuma, jolle olemme keksineet osuvan nimen: LEIDILATAAMO, koostuu minimessuista ja luennosta. Lataamossa naisilla on mahdollisuus tutustua näytteilleasettajien tarjoomaan, katsoa, kokeilla ja viihtyä mukavassa seurassa.

Maaliskuun 14. päivänä järjestettävä tapahtuma on ensimmäinen, joka toivottavasti saa jatkoa vuosittain. Niin ainakin uskomme, mutta se jääpi nähtäväksi... Mukaan olemme saaneet mukavat yhteistyökumppanit, PookiSanomat ja Kortesjärven Säästöpankin.

Kohta aloitamme tapahtuman markkinoinnin, seuraapa ilmoittelua!

PookiSanomat uutisoi Leidilataamosta 5.2. kts. linkki: http://www.pookisanomat.fi/uutiset.asp?id=2262

Oikein mukavaa alkanutta vuotta ja tapahtumisiin!

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Oho! Onko totta että on viimeksi tähän blogiin kirjoitettu juhannuksena!? Niin se aika rientää... Kohta on jo joulu.

Tapahtunut edellisen blogin jälkeen:

Loppukesä ja alkusyksy menivät juhlien järjestelyssä. Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry vietti 70-vuotisjuhlaansa Oulun Radisson SAS:ssa ja kukas muu kuin Funfaari siellä hääri järjestelyvastaavana. Juhlaa oli todistamassa 450 vierasta, ja esiintyjäkaarti oli nimekästä: Idolsista tuttu Kristian Meurman sekä tangokuningas Marko Lämsä. Juhlapuhujana oli ministeri Paula Lehtomäki ja juhlan juonsi Oulun kaupunginteatterin näyttelijä Janne Raudaskoski.

Lisäksi käsikirjoitimme PPY:n 70-vuotishistoriikkifilmin, mikä oli uusi aluevaltaus myös meille ja mielenkiintoinen kokemus! Janne näytteli kaikki osat, hillomummosta ja uutistenlukijasta yhdistysaktiivi Purhoseen. Upea suoritus lahjakkaalta kaverilta!

Kun näistä juhlista toinnuimme, oli jo seuraavan tilaisuuden vuoro, eli Hiushoitola Saksetin 30-vuotis hyväntekeväisyysnäytös. Saksetin perustaja ja toimitusjohtaja Liisa Leskinen kehitteli tyttöjensä kanssa idean hyväntekeväisyys hius- ja muotishowsta, jonka tuotot käytettäisiin raahelaisten rintasyöpäpotilaiden kuntoutukseen. Tuottoa kertyikin yli 4.000 euroa!

Näytöstä tukemassa oli mukana lukuisia sponsoreita sekä kymmeniä esiintyjiä ja Funfaari hoiti shown ulkoisen näkyvyyden (flyerit, julisteet, lehti-ilmoitukset, kutsut) sekä kutsuvierastilaisuuden järjestelyt.

Tämmöttis. Mutta nyt sitten tulevaisuuteen...

Seuraavaksi on tulossa tammikuussa hulvaton PIPLIA-kiertue Raaheen. Eli loistavat koomikot Mikko Kivinen, Esko Roine ja Tom Lindholm pistävät raamatunhistorian uusiksi, omalla omintakeisella tyylillään. Tätä et takuulla nauramatta näe!

Sitten maaliskuussa järjestämme naistenillan, johon esiintyjäksi tulee The one and only: Lenita Airisto, persoona, joka ei jätä ketään kylmäksi. Lenita tulee ravistelemaan meitä naisia (ja miksei miehiäkin) vankoilla mielipiteillään ja omilla kokemuksillaan muoti- ja bisnesmaailmassa.

Jeps. Jospa lopettelisin tältä erää. Eihän kukaan jaksa pitempään lukeakaan!
Oikein mukavaa joulunodotusta!

torstai 19. kesäkuuta 2008

Hyvää Juhannusta!

Juhannuksen aatonaatto... loman aatto... Kesä on jo pitkällä. Juhannuksen jälkeen se taittuu loppukesäksi, vaikkei ilmojen puolesta ole kunnolla ehtinyt vielä alkaakaan! Mikä vuodenaika se tämä on, kun vettä sataa ja viluttaa?

Kesämusikantit on valittu, ja ensimmäinen pari uunista ulos on puhallettu. Kati Rantala on heläyttänyt kantelettaan ja Juuso Sallinen töräyttänyt saksofoniaan tämän viikon ajan Kauppaporvarin liepeillä. Sään salliessa ovat nuoret soittaneet ulkosalla, ja sateella sitten sisätiloissa, ala-aulassa.

Pysähtykää ihmiset ihailemaan näiden lahjakkaiden nuorten soitantaa! Katin taitavien sormien tulkitsemat pelimannisävelmät jäävät kaikumaan päähän, ne löytävät tiensä sinne suomalaiseen sielunmaisemaan ja tuovat muistoja, jostain kaukaa... Ja entäs Juuso sitten? Tämä poika liikkuu sulavasti jatsista Beatlesiin... nykymusiikista klassiseen... Monipuolisuutta ja asennetta samassa
paketissa.

Kun Katin ja Juuson neljän viikon työrupeama päättyy, astuu areenalle kaksi uutta nuorta; Kirsi Kari ja Tuure Siljämaa. Tämä duo soittaa sekä yhdessä että erikseen. Kirsin soitin on klarinetti ja Tuuren trumpetti.

Kunhan ilmat vain lämpenisivät ja Härkätorin puiston kahvila valmistuisi. Näen jo sieluni silmillä miten kaupunkilaiset ja satunnaiset matkaajat istuskelevat auringossa, seurustelevat keskenään ja välillä hiljentyvät kuuntelemaan miten "Hey Jude" soljuu leppeässä kesäpäivässä.

Oikein mukavaa juhannusta ja loppukesää...

- Merja -

perjantai 23. toukokuuta 2008

Töttörötöö!

Näin ne ensimmäiset pari kuukautta Funfaarin parissa ovat sujahtaneet. Ja mitäkö on tapahtunut? Ensin Jukka Puotila nauratti tuhannen äänen imitaatioshow:llaan henkihieveriin. Äitienpäivänä Anneli Saaristo rykäisi punaisissa kengissään (ja sittemmin myös ilman kenkiä) tunnelmallisen konsertin. Tämän viikon keskiviikkona taas jännitettiin taikatemppujen parissa, kun vuorossa oli Kirsti ja Simo Aallon taikashow, Jokeri Pokeri Box. Kyllä kävi Raahesalissa melkoinen suhina ja puhina, kun yleisö avitti Simoa taikapuhalluksin... : ) Kiitos vaan kaikille, niin yleisölle kuin esiintyjillekin, toivottavasti on ollut yhtä hauskaa kuin meillä!

Tällä hetkellä meillä on ohjelmassa muun muassa kesämusikantti-projektia. Haku torimuusikoksi päättyy tänään ja ensi viikolla sitten kuulostellaan koesoitoissa, minkälaiset sävelet kesä-Raahessa soivat. Lupaavalta vaikuttaa. Musikantiksi on hakenut nippu mukavia nuoria, ja soittimiakin löytyy aina kitarasta trumpettiin ja klarinetista haitariin.

Leppoisaa viikonloppua,

Heidi